maanantai 29. marraskuuta 2010

Varaslähtö joulumarkkinoille

Muutama viikko vielä ennen kuin Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinat vilkastuttavat kaupungin. Tukholmassa sen sijaan sesonki on jo käynnissä. Niinpä vierailin sekä Stortorgetin joulumarkkinoilla Vanhassa kaupungissa että Hovitallin joulumarkkinoilla. Näistä jälkimmäinen oli erityisen mielenkiintoinen niin jouluisen tarjonnan kuin miljöön kannalta. Siellä kun saattoi hypistellä joulukoristeita kuninkaallisessa maneesissa ja rapsutella hovipollen korvantaustaa yhdellä käynnillä.

Ja kun kerran samoilla kulmilla olin, lounaspaikkana toimi itseoikeutetusti Östermalmin kauppahallin viehkeä Tysta Mari. Legendaarinen Tysta Mari tarjoili -mitäpä muutakaan kuin lihapullat perunamuusilla, etikkakurkulla ja puolukalla. Tysta Marissa nautitaan periruotsalaisista antimista ja kauppahallin hämyisestä tunnelmasta kylkikyljessä muiden asiakkaiden kanssa. Viereisen pöydän östermalmilaispariskunta näytti nauttivan paistetuista silakoista.


Lounaan voi täydentää käynnillä Bruka Designissa. Myymälä on heti kulman takana kauppahallista.


Mitä Tammisaaressa tapahtuu joulumarkkinoilla ja joulun aikaan? Selaa alemmas...

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Joulun tunnelmanluojat

Mikäs tässä virittäytyessä jouluun, uusi kynttelikkö ja kaikki. Tai uusi ja uusi, paremminkin ensimmäinen ja ainokainen. Nimittäin aikaisemmin minun ikkunallani ei ole kynttelikköä nähty. Siihen on ollut yksinkertainen syy: en ole löytänyt mieleistäni. En, ennen kuin nyt.

Torin laidalla sijaitseva sisustusfriikin unelmakauppa Popana villitsi minut joulukoristeillaan. Nyt on annettava täysi kymppi torin laitaan, niin paljon Popanassa oli kaikkea huikean suloista ja tyylikästä joulukotiin. Siellä oli myös tämä kynttelikkö, jonka kelpuutin kotiini, sekä miniatyyripuuhepat joulukuuseen ripustettavaksi.

Glögin kanssa kotiseudun suosiminen ei sitten onnistunutkaan. Kuka ties joulumarkkinoilla onnistun löytämään paikallista glögiä, mutta sitä ennen täällä hörpitään porvoolaista. Wanhan Porvoon jouluglögi, jota ilokseni paikallinen S-market myy, on kyllä tavattoman hyvää ja täyteläistä. 
popana.fi
wanhanporvoonfabriikki.fi

torstai 18. marraskuuta 2010

Love is the new black

Helvetes jävla skit. Things are getting worse please send me more chocolate. I am actually a little fucked up.

Ruotsalaisen graafikon Therese Sennerholtin taulujen viestit ja visuaalisuus kolahtavat. Saatavilla Tukholmassa NK:lla ja myös verkkomyymälästä. theresesennerholt.se

lauantai 6. marraskuuta 2010

Joulun aikaa Tammisaaressa

Tammisaaren joulun kohokohta on tietysti Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinat. Jouluun virittäytyminen alkaa kuitenkin jo marraskuun puolella, joulukadun avajaisissa ja piipahtamalla Cafe Gamla Stanissa, joka avaa taas joulun ajaksi ovensa.

Joulumarkkinat tarjoavat ihan aitoa vanhan ajan tunnelmaa, nimittäin kiinalaista krääsää näillä markkinoilla ei myydä. Sitä vastoin Raatihuoneen torille ja sen lähiympäristöön keskittyneet markkinakojut tarjoilevat käsitöitä, suolaisia ja makeita herkkuja ja joulukoristeita.

Itse tykkään vierailla joulumarkkinoilla joko aikaisin aamulla tai illalla, sillä silloin tunnelma torilla on parhain. Torilla käyntiin yhdistän kävelylenkin vanhan kaupungin idyllisillä kujilla.

Tapahtumia marras-joulukuussa:
23.11.-23.12. Joulutupa Cafe Gamla Stanissa.
27.11. Joulukadun avajaiset
10.12. Joulukonsertti Tammisaaren kirkossa
11.-12.12. Vanhanajan joulumarkkinat
12.12. Tammisaaren Lucia kruunataan
16.12. Joulukonsertti Tammisaaren kirkossa
19.12. Maalaismarkkinat Mörbyn tilalla. Myynnissä kuusia, ekokinkkuja, lankaa, leivonnaisia, lammastuotteita.
cafegamlastan.fi, raasepori.fi, morby.fi

Tammisaarelaiskeittiön tervehdys

Backersin mallasleipää
Smetanaa
Sipulia
Mätiä
Voita paistamiseen

Leikkaa mahdollisimman ohuita leipäsiivuja, ja jaa jokainen siivu kolmeen osaan. Paista pannulla leipäsiivuja kevyesti molemmilta puolilta ja anna jäähtyä talouspaperin päällä.

Laita leipäsipsit, smetana, hienoksi silputtu sipuli ja mäti tarjouluastioihin. Leipäsipsit mädin kera toimivat mainioina ruokahalun herättäjinä!
Backers.fi
Tutustu paikallisiin tuotteisiin ja tuottajiin täällä.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Koskaan ei ole liikaa sisustus- ja käsityökauppoja

Tammisaaren paraatikatu, Kustaa Vaasan katu, on nostanut profiiliaan oikein leijonanloikan viime viikkoina. Ensin kyseisen kadun ja Kuningattarenkadun kulmaan muutti Raseborgs Möbelvård, eli suomeksi jotakin sinnepäin kuin Raaseporin mööpelihuolto. Verhoiluliike kankaita pursuavine näyteikkuinoineen antoi upeasti ilmettä kadunpätkälle, jossa ei hetkeen ollut ollut muita kuin tyhjiä liikehuoneistoja.

Mutta ei siinä kaikki. Nyt verhoiluliikkeen naapuriin muutti joukko paikallisia käsityöläisiä! Täytyy onnitella käsityöläispihalta aiempaa paremmin kansan keskuuteen saapuneita käsityöläisiä. He vahvistavat panostuksellaan Tammisaaren mielikuvaa pikantien pikkuliikkeiden kaupunkina. Näyttävä näyteikkuna vetää sisään ja herättää huomiota!

Tammisaaren joulumarkkinoilla täällä kuhisee väkeä, rohkenisin ennustaa.Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinat ovat tänä vuonna 11.12.-12.12. Paikkana toimivat Raatihuoneentori ja lähikadut.
Raseborgsmöbelvård.fi
Ekenäshantverkare.com