maanantai 27. joulukuuta 2010

Halutaan: aura-auto

Nyt niin kuin riittäisi. Jos viime talvi koetteli kestävyyttä, niin koettelee myös tämä talvi. Pikkukaupungin yksi ehdoton etu on se, että auton voi parkeerata maksutta kadun varteen ja lähes minne vain. Ei voi enää.

Kotikatu on muuttunut perunamaaksi, jossa vaon reunat kohoavat liioittelematta lähes metrin korkeuteen. Kuulkaa, näihin nietoksiin ei minunkaan autoni enää pysty. On meinaan yritetty.

S.O.S. Jos näette aura-autoa jossain päin Suomea, saa ohjata tännepäin. Yhdelle aura-autolle olisi käyttöä Tammisaaren keskustassa.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

  

Rauhallista joulua niin tallin kuin talon väelle!

Mörby jouluna

Hyvin vaikuttavaa, itse asiassa niin vaikuttavaa, että ihan harmittaa, etten aiemmin ole käynyt. Tänä jouluna onneksi otin asiakseni hypätä tuiskuun aamiaisen jälkeen, sillä Mörbyn joulumarkkinat jättivät myönteisellä tavalla sanattomaksi.


Mörbyn kartanon pihapiiriin oli kokoontunut sunnuntaipäivän ajaksi lähiseudun taitajia, niin ruoan kuin käsityön saralla. Tietysti tarjolla oli myös Mörbyn tilan luomulihaa, mitä saa toki ympäri vuoden.
Nämä kekkerit ovat nyt tältä vuodelta ohi, mutta kehotan laittamaan muistiin markkinat ensi vuotta silmällä pitäen. Ja kyllä, se pitkän pitkä ajomatka esimerkiksi Helsingistä kannattaa. Uskallan väittää, ettei  näillä markkinoilla voi pettyä. Tarjonnan mykistämänä sitä vain päätyy helposti harmittelemaan, ettei otto-automaattia ole mailla eikä halmeilla.
morby.fi

lauantai 18. joulukuuta 2010

Freezing cold on Oak Island

2:lle
Pullo Peders Aplagårdin uutuutta Mousserande Äpple Lingon limonadia
Vaniljatanko
1 rkl muscavadosokeria
5 cl Absolut Vodkaa

Kiehauta limonadi ja halkaistu vaniljatanko. Raaputa tangosta siemeniä juoman sekaan. Lisää muscavado. Jätä jäähtymään hetkeksi, niin juoma saa ihanan vaniljan maun. Lisää alkoholi ja kuumenna nopeasti uudestaan. Älä keitä. Kuvan lasit Timo Sarpanevan Kalinka.
aplagården.net

lauantai 11. joulukuuta 2010

Tammisaaren joulumarkkinat

Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinat nauttivat tänä jouluna jouluisesta pikkupakkasesta ja hiljakseen taivaalta laskeutuvista lumihiutaleista. Nyt ei ainakaan ole säästä kiinni, etteikö pääsisi jouluiseen tunnelmaan. Käynnistin aamun käynnillä joulumarkkinoilla. Melkoisen täydellinen aloitus päivälle, on sanottava!

Tänä vuonna nostaisin joulumarkkinoilta ylitse muiden löydöiksi:
 - Pohjalaisen West Chark -tuottajan hirvimakkara. Tätä ei voi ohittaa, makkaraa myydään sekä kotiin että paistettuna heti syötäväksi. Hirvimakkara oli nimittäin hirvittävän hyvää! Jopa niin hyvää, että taidan olla makkarajonossa myös huomenna. Heidän makkarapisteensä sijaitsee kävelykadulla kaupungintaloa vastapäätä.

- Snappertunalaisen kalastajan Ove Lindqvistin aina yhtä hyvät kalatuotteet. Hän on markkinoilla kahden kalavaunun voimin. Yksi vaunu on kävelykadulla ja toinen torilla.
- Ahvenanmaalaisen Peders Applagårdin glögi.
- Eestiläisen valmistajan makkarat, erityisesti kuivattu villisikamakkara houkutti minua. Kaverin myyntipiste on torilla kaupungintaloa vastapäätä Kustaa Vaasan kadun varrella lähellä edellä mainittua Peders Applagårdin kojua.
 Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinat 11.-12.12.10
Plussaa:
+ Jouluinen sää
+ Runsas ja mielenkiintoinen ruokatarjonta
+ Tunnelmallinen miljöö
+ Paljon käsityöläisten tuotteita
+ Mahdollisuus tunnelmoida käynnillä Vanhassa kaupungissa

Miinusta:
- Ei elämyksiä kaikille aisteille; musiikki ja tuoksut puuttuvat
- Myyjien joukkoon on otettu myös muutama niin sanottu krääsäkauppias. Made in Asia -henkiset tuotteet pilaavat vanhanajan joulumarkkinoiden mielikuvaa.

Joulumarkkinat tänään 11.12.10 ja huomenna 12.12.10 Tammisaaren Raatihuoneen torilla klo 10-16. Tule sunnuntaina ajoissa, iltapäivällä alkaa monella myyjällä olla lähdöntunnelmaa.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Tervetuloa tänä viikonloppuna talviseen Tammisaareen!

Tammisaaren tapahtumia joulukuussa:
11.-12.12. Vanhanajan joulumarkkinat
klo 10-16
12.12. Tammisaaren Lucia kruunataan
16.12. Joulukonsertti Tammisaaren kirkossa
19.12. Maalaismarkkinat Mörbyn tilalla. Myynnissä kuusia, ekokinkkuja, lankaa, leivonnaisia, lammastuotteita.
23.12. asti Joulutupa Cafe Gamla Stanissa.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Vinkit Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinoille

Kaupunki on saanut paksun lumipeitteen, joten ensi viikonloppuna (11.12.-12.12.2010) Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinoilla nautitaan takuulla jouluisesta tunnelmasta.

Olen vieraillut joulumarkkinoilla tavallisen kaupunkilaisen roolissa useampana vuonna, ja tässä vinkkini täydelliseen visiittiin joulumarkkinoilla:

Saavu markkinoille hyvissä ajoin. Tammisaaressa eletään eri rytmissä kuin esimerkiksi Helsingissä. Täällä on tapana lähteä kaupungille aikaisin, jopa jo kymmeneltä, ja vilkkainta on puolenpäivän tietämillä. Jos haluat erityistunnelmoida pimeässä, jolloin markkinakojut ovat toki kauniisti valaistuja, on syytä tulla lauantaina. Nimittäin jos odottaa sunnuntai-iltapäivän pimeää, saa todistaa, miten markkinakojuja puretaan.

Jos tulet autolla Tammisaareen Karjaan suunnalta, käänny kaupunkiin vasta toisesta liittymästä. Aja siis Dragsvikin varuskunnan ohi ja käänny vasta Sea Front -hotellin risteyksestä. Näin päädyt luontevasti kaupunginosaan, josta löydät parkkipaikan helpoiten.

Pikkupurtavan maistuessa tai pakkasen nipistellessä sormia suuntana on tietysti kahvila. Ykkösvalinta on torin vierustan Carl De Mumma, joka tarjoilee oman kokemukseni mukaan kaupungin parasta baakkelsia. Ongelma on vain se, että paikka on pieni, ja pullistelee kansaa jo normilauantaina.

Siksi on hyvä olla myös varasuunnitelma. Wi-box-kahvila löytyy kävelykatua halkovalta Pitkäkadulta, isohko Matilda-kahvila taasen K-kauppa Matildasta ja Cafe Gamla Stan tietysti Vanhasta kaupungista. Gamla Stan -kahvilaan päätyy, kun lähtee kulkemaan torilta Pentikin ja apteekin välistä katua kohti kirkkoa ja kääntyy vasemmalle, kun eteen osuu kahvilaa mainostava katukyltti.

Ehdottomasti poikkeamisen arvoinen paikka on myös Cafe Ada, sekin kävelymatkan päässä torilta. Vierasvenesatamaa vastapäätä, kivenheiton päässä Kaupunginhotellista sijaitseva Ada on myös mainio lounas- tai illallispaikka.

Näin pieneksi paikaksi Tammisaari tarjoaa yllättävän paljon sisustuskauppoja. Poikkea ainakin seuraavissa liikkeissä: Popana, Pentik ja Kompaniet (torilla) ja Nyter ja Ida & Boo (kävelykadulla). Muotifriikin poikkeamispaikka on kävelykadun Bimbo ja herkkusuun Socolata, sekin kävelykadulla.

Mitä ilman Tammisaaresta ei voi lähteä kotimatkalle? Lyhyesti, mukaan otetaan ainakin muistot kävelylenkistä Vanhan kaupungin hiljaisilla kaduilla ja Backersin mallaslimppu, joka on joulupöydän leipäkunkku.

Löydät lisää juttuja Tammisaaresta joulun aikaan tunnisteella "joulu".

Vanhassa kaupungissa