Huomenna on luvassa kesäjuhlat puutarhassa. Illan hämärtyessä sytytämme omenapuissa roikkuvat tuikut. Lasipurnukat ovat saaneet ympärilleen rautalankakoristeet.
Kesätalon tuolit on puettu juhla-asuun. Isoäidin vanhat lakanat saavat uuden roolin tuolin päällisinä. Tuolinjalkojen ympärille on kieputettu juuttinarua. Juuri ennen juhlaa tuoleihin kiinnitetään vielä kukkia ja lehtiä puutarhasta.
Tarjoiltavien valmistaminen on aloitettu hyvissä ajoin. Kesäkurpitsat kukoistavat kasvimaalla, siksi on luontevaa tuoda tarjolle pöytään jokin kesäkurpitsaruoka, kuten kirvelikesäkurpitsat. Kesäkurpitsasiivut marinoituvat yön yli oliiviöljyssä ja valkoisessa balsamicossa, jota maustavat kirveli, valkosipuli sekä suola ja pippuri.
perjantai 30. heinäkuuta 2010
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Tammisaari heinäkuun helteissä
Pieni on kaunista
Saisiko olla Café Adan Jääkellarin lohta saaristolaiskurkun seurassa? Minä sanoin kyllä muutama ilta takaperin.
Alkupalojen tarjoamaa makujen selkeyttä olisi kaivannut myös pääruuissa. Esimerkiksi paistetun häränsisäfileen kanssa lautasella oli sellainen joukko seuralaisia, että pääasia, hyvä liha, hukkui niihin.
ada.fi
Tää on niin Tammisaari kesällä - osa 3
Vroom! Vroom! Tööt! Tööt! Luontaisia ääniä kesäillassa lukuisissa kaupungeissa ympäri Suomen, niin Tammisaaressakin.
Kustaa Vaasan kadun ja Stallörenin puiston väliä kulkeva loputon p*%#!-ralli hämmästyttää joka kesä kaupugissa vierailevia turisteja, ja jaksaa se hämmästyttää yhä itseäkin. Vaikuttaa siltä, että röyhkeät ylinopeudet kolmenkympin rajoitusalueella, tööttäily ja autoradion huudattaminen ovat saaneet hiljaisen hyväksynnän kaupungin taholta, sillä sama sirkus jatkuu vuodesta toiseen.
Löydä juttuja aiheista:
matkailu,
nähtävyydet,
tammisaari,
tää on niin Tammisaari kesällä
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Laituri-illallinen
Lauantai-illan päättää illallinen Södra Vikenin laiturilla, joka tarjoaa mielettömän miljöön ulkona syömiselle.
Hassua kyllä, paikka ei ole mikään tammisaarelaisten vakiopiknikpaikka. Itse asiassa olisi hauskaa, jos laiturilla syömisestä sukeutuisi sosiaalinen happening, jossa paikalliset ja matkailijat kohtaisivat, ja kenties muutama paikallinen ravintolakin olisi mukana.
Tällä kertaa menu sisälsi Caesar-salaattia kanalla, joka oli maustettu Dijonsinapilla ja hunajalla. Laituri-illallisen viimeisteli mansikat, joille seuraa tekivät murretut kaurakeksit sekä sitruunarahka kevennettynä maustamattomalla jukurtilla. Salaatti tarjoiltiin vanhoilta englantilaisilta posliinilautasilta, ja mansikat Nanny Stillin Grapponia-maljoista.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Summer on Oak Island
Summer on Oak Island (3:lle)
1/3 kokonaista ananasta
2 dl appelsiinituoremehua
1 dl Pisang Ambon
jäitä
Laita tuoreet ananaksen palaset, tuoremehu, Pisang Ambon ja jäät tehosekoittimeen ja anna sekoittua. Tarjoile heti.
1/3 kokonaista ananasta
2 dl appelsiinituoremehua
1 dl Pisang Ambon
jäitä
Laita tuoreet ananaksen palaset, tuoremehu, Pisang Ambon ja jäät tehosekoittimeen ja anna sekoittua. Tarjoile heti.
Aamukahvilla torilla
Voiko aamu aueta suloisemmin? Tammisaaren tori kello 7, ilma jo väreilee kuumuudesta, Café Carl De Mumma on juuri avannut ovensa ja sisältä leijailee uunituoreiden leivonnaisten tuoksu. Ottaisiko ensin toastin ja sitten finaaliksi korvapuustin? Pulla on aivan tulikuuma, niin tuore se on.
cafecarldemumma.fi
cafecarldemumma.fi
Rauniolinnan neito
Raaseporin linnanrauniot päästävät ainakin kouluikäisen mielikuvituksen valloilleen. Linnan arvellaan rakennetun Snappertunan kylään 1300-luvulla. Linnan tehtävä liittynee kaupankäyntiin: Raaseporin linna puolusti Tallinnaa, silloista Rääveliä.
Äkkiseltään ajatus tuntuu maallikosta hassulta, eihän Raasepori ja Tallinna ole ihan vierekkäin. GoogleMaps kääntää kuitenkin ajatukset. Sen mukaan Raaseporista tulee matkaa Tallinnaan vain reilu 90 kilometriä.
Tänä kesänä Raaseporin linnanraunioiden vieressä seikkailee Robin Hood ja Marion-neiti, kun Raaseporin kesäteatteri esittää tarinan tästä kuuluisasta hyväntekijästä. Esitys on ruotsinkielinen, ja viimeinen esitys on 1. elokuuta.
Katso, miltä rauniot näyttävät ilmasta katsottuna raaseborg.org
Lue lisää ruotsiksi kesäteatterista tästä
Löydä juttuja aiheista:
ekenäs,
matkailu,
nähtävyydet,
tammisaari
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Pulahdus mereen
Myös Ramsholmenilla pääsee uimaan. Varaa oma paikka viltillesi kalliolta tai jää muiden seuraan hiekalle, maisemat ovat yhtä idylliset. Mukava hiekkapohja on itsestäänselvyys.
Ramsholmenin uimarannalle löydät, kun valkoisen puusillan jälkeen kävelet eteenpäin kohti keltaista tanssipaviljonkia. Kun aukio jää taakse ja tie alkaa kaartaa vasemmalle, jatka vain suoraan eteenpäin kohti rantaa. Auto on pitänyt parkkeerata noin kilometri aikaisemmin.
Ramsholmenin uimarannalle löydät, kun valkoisen puusillan jälkeen kävelet eteenpäin kohti keltaista tanssipaviljonkia. Kun aukio jää taakse ja tie alkaa kaartaa vasemmalle, jatka vain suoraan eteenpäin kohti rantaa. Auto on pitänyt parkkeerata noin kilometri aikaisemmin.
Varjossa Ramsholmenilla
Huumaava lämpö saa hakeutumaan varjoon. Ramsholmen, ainutlaatuinen lehtoalue kivenheiton päässä Vanhasta kaupungista, tarjoaa hetken ihanaa viileyttä. Aurinko pääsee pilkistelemään vain sieltä täältä tiheän puuston läpi.
Vaikkei luonnossa liikkuminen tavallisesti kiehtoisikaan, Ramsholmen on vierailun väärtti: alueella oleva kasvisto ja jalot lehtipuut tekevät siitä hyvin erityisen.
Ramsholmenilla liikutaan joko jalkaisin tai pyörällä. Auton voi jättää Snäcksundintien parkkipaikalle.
Lue lisää Ramsholmenista ja muista alueen merensuojelualueista ymparisto.fi
Vaikkei luonnossa liikkuminen tavallisesti kiehtoisikaan, Ramsholmen on vierailun väärtti: alueella oleva kasvisto ja jalot lehtipuut tekevät siitä hyvin erityisen.
Ramsholmenilla liikutaan joko jalkaisin tai pyörällä. Auton voi jättää Snäcksundintien parkkipaikalle.
Lue lisää Ramsholmenista ja muista alueen merensuojelualueista ymparisto.fi
Padvaan uimaan?
Helle ajaa kesäihmisen rannalle, näemmä. Moni on viime päivinä pallotellut parasta rantaa, mukaan lukien Padva. Itse en ole vielä tänä kesänä kyseiselle rannalle ehtinyt, joten en osaa sanoa sen nykykunnosta mitään. Jos kuitenkin valinta kohdistuu Padvan uimarantaan, ei muuta kuin navigaattoriin osoitteeksi Padvantie 712. Sieltä se löytyy. Matka Padvaan vielä Salon tieltäkin on pitkä ja paikoin mutkainen, mutta reitti on kyllä kaunis. Lue vinkkejä, miten matka taittuu jutusta Satumainen Bromarv (10. kesäkuuta).
Muutama päivä takaperin vierailin Lappohjan uimarannalla, josta voit lukea lisää Hiekkalinnaa rakentamassa (7. heinäkuuta). Ranta oli priimakunnossa.
Jos jostain syystä rannalle on päästävä mahdollisimman helposti, kannattaa koukata pois Hangon tieltä jo Tammisaaren kohdalla ja heittää rantapyyhe maahan keskustan Stallörenin rannalla. Siellä pääsee veteen niin hiekalta, laiturilta kuin vesiliukumäestä. Jos uimisen ja auringonoton väliin kaipaa jotain aktiviteettiä, voi pelata kierroksen minigolfia, ja läheiset ravintolat ja kioskit pitävät nälän loitolla. Lisää Tammisaaren keskustan rannoista jutussa Simmareissa (30. kesäkuuta).
Raaseporin uimarannat on listattu täällä raasepori.fi
Hangon uimarannat on listattu täällä hanko.fi
Tutustu tarkemmin Lappohjan uimarantaan ja löydä tarkat ajo-ohjeet uudenmaanvirkistysalueyhdistys
Muutama päivä takaperin vierailin Lappohjan uimarannalla, josta voit lukea lisää Hiekkalinnaa rakentamassa (7. heinäkuuta). Ranta oli priimakunnossa.
Jos jostain syystä rannalle on päästävä mahdollisimman helposti, kannattaa koukata pois Hangon tieltä jo Tammisaaren kohdalla ja heittää rantapyyhe maahan keskustan Stallörenin rannalla. Siellä pääsee veteen niin hiekalta, laiturilta kuin vesiliukumäestä. Jos uimisen ja auringonoton väliin kaipaa jotain aktiviteettiä, voi pelata kierroksen minigolfia, ja läheiset ravintolat ja kioskit pitävät nälän loitolla. Lisää Tammisaaren keskustan rannoista jutussa Simmareissa (30. kesäkuuta).
Raaseporin uimarannat on listattu täällä raasepori.fi
Hangon uimarannat on listattu täällä hanko.fi
Tutustu tarkemmin Lappohjan uimarantaan ja löydä tarkat ajo-ohjeet uudenmaanvirkistysalueyhdistys
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Länsirannikolla
Odottaminen kesti, mutta se oli sen arvoista. Lempikahvilani Vinkel Kristiinankaupungissa oli, jos mahdollista, vieläkin ihanampi, kuin mitä muistin. Tai sitten pitkä, talven mittainen ero antoi jälleennäkemiseen ekstraa.
Vinkkelistä ei koskaan lähdetä tyhjin käsin. Tällä kertaa ostin kesäisiä House Doctorin vohvelipyyhkeitä ja Nordalin pyykkinarun.
Ja kun vauhtiin olin päässyt, poikkesin myös Närpiössä Cosy Living -liikkeessä. Tyylikäs Bloomingsvillen kommer strax -kyltti halusi muuttaa kotiini.
Jos kesälomamatka Porista Vaasaan puuduttaa, suosittelen lämpimästi taukoa sekä Vinkelissä että Cosy Livingissä. Vinkel löytyy aivan Kristiinankaupungin keskustasta torin vierestä, ja maalaisromanttinen Cosy Living on samoin aivan Närpiön keskustassa.
vinkel.fi
cosyliving.fi
housedoctor.dk
bloomingsville.com
nordal.eu
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Ostetaan ja myydään
Päätä huimasi, kun Salon torstaitorin lasidesignmeri avautui eteeni. Tarjolla oli laajasti juuri nyt itseäni erityisesti kiinnostavaa Riihimäen lasia.
Ostot jäivät nyt, ja tyydyin vain kyselemään hintapyyntöjä. Siiroisen korkeimmasta Kasperi-kynttilänjalasta pyydetiin 90 euroa, mikä vahvisti sen, että tein taannoin hyvät kaupat.
Pisti myös hymyilyttämään, kun bongasin parin tuttuja vanhoja sinivalkoisia peltipurkkeja. Sellaisen olisi saanut kahdellakympillä. Terveisiä vain sinne yhteen autotalliin, jossa näitä samoja purkkeja on kaksin kappalein.
Salon iltatori torstaisin 26.8. saakka.
Myös Tammisaaressa toreillaan torstaisin. Liekö helle karkottanut ison osan torikauppiaista, mutta vaikutti tämän viikon käyntikerran perusteella, että torstaitori oli kutistunut puoleen viime kesästä. Tori Stallörenin puistossa 7.8. asti.
Löydä juttuja aiheista:
antiikki,
ekenäs,
stallöreninpuisto,
tammisaari,
tori
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Hiekkalinnaa rakentamassa
Reilu kilometri pehmeää hiekkarantaa. Tohtisiko sanoa, että hiekkaa silmänkantamattomiin? Kahlailtavaa matalikkoa lähes sata metriä, sitten matalikon reuna ja nopeasti syvempää. Tekeekö oikeutta, jos sanoisin, että tällaiset rannat ovat harvassa Suomessa? Aurinkoa aamun ensi tunneista aina iltaan asti. Lappohjan uimaranta on näkemisen arvoinen. Katso ajo-ohjeet täältä
Niin pehmeää kuin Lappohjan rannan santa onkin, on hieman hämmentävää paistatella päivää Koverharin terästehtaan varjossa. Varsinkin, kun tietää, millainen raudanpunainen huntu peittää ympäristöä tehtaan välittömässä läheisyydessä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että punainen pilvi ei kanna rannalle asti. Hiekka on juuri niin valkoista, kuin Suomessa rohkenee odottaa.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Kahvitarjoilu kotipuutarhassa
Millainenkohan puutarha aidan taa kätkeytyy, sitä miettii usein, kun vaeltelee Vanhan kaupungin kujilla. Vanhan kaupungin kotikahvilat Café Gamla Stan ja Café Sillen tarjoavat hyvän mahdollisuuden päästä näkemään elämää aidan toisella puolen.
Viikko sitten avautuneen Café Sillenin puutarha on kuin pikkupala paratiisia: sijainti kirkon kupeessa on yksi Vanhan kaupungin upeimpia. Kaunis puutarha tuntuikin olevan ainakin ensivisiitin perusteella Sillenin vahvin puoli. sillenekenas.fi
Viikko sitten avautuneen Café Sillenin puutarha on kuin pikkupala paratiisia: sijainti kirkon kupeessa on yksi Vanhan kaupungin upeimpia. Kaunis puutarha tuntuikin olevan ainakin ensivisiitin perusteella Sillenin vahvin puoli. sillenekenas.fi
Löydä juttuja aiheista:
ekenäs,
kahvila,
ravintolat,
tammisaari,
vanha kaupunki
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Baywatch-pitsa
Vierasvenesataman kahvila-ravintola Baywatch ei ole vain patsastelijoiden paratiisi, vaan myös mainio pitsapaikka, jossa on ykkösluokan näkymät satamaan. Enempää tuskin voi toivoa terassilta.
Löydä juttuja aiheista:
ekenäs,
kahvila,
Pohjoinen Rantakatu,
ravintolat,
tammisaari
Sillen su klo 15
Tammisaaren ravintola- ja kahvilatarjonnan uusin tulokas, Sillen, on näemmä omaksunut hienosti tammisaarelaisen aikakäsityksen. Toisin sanoen, pidetään putiikkia auki mahdollisimman vähän aikaa. Miten muuten on selitettävissä, että tämä kahvila-ravintola sulkee sunnuntaisin jo kello 15? Näin jäi vain haaveeksi viettää kuumaa sunnuntai-iltapäivää Sillenin puutarhassa virkokkeita nauttien. Muina päivinä Sillen on auki aina kello 19 asti.
Positiivista on se, että paikka avautuu jo aamuyhdeksältä joka päivä, varsinkin jos Sillen tarjoilee brunssia.
Sillen on siis yhä kokematta. Uusi yritys jokin toinen päivä, ehkäpä heti aamusta.
Positiivista on se, että paikka avautuu jo aamuyhdeksältä joka päivä, varsinkin jos Sillen tarjoilee brunssia.
Sillen on siis yhä kokematta. Uusi yritys jokin toinen päivä, ehkäpä heti aamusta.
Löydä juttuja aiheista:
ekenäs,
kahvila,
ravintolat,
tammisaari,
vanha kaupunki
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Tää on niin Tammisaari kesällä - osa 2
Satuinpa selailemaan uusinta Glorian Antiikki -lehteä, kun katseeni osui vaatesuunnittelija Ritva Fallan vapaa-ajankotia esittelevään juttuun. Kovin tutulta näyttää, olen tainnut kävellä talon ohi lukuisia kertoja, mietin. Ja olenkin. Vanhaa kaupunkia kansoittaa melkoinen määrä kulttuurin ja taiteen saralla ansioituneita, ja lähisaarista löytyvät urheilun, lähinnä lätkän, parissa pärjänneet. Tää on niin Tammisaari kesällä.
Löydä juttuja aiheista:
ekenäs,
tammisaari,
tää on niin Tammisaari kesällä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)