Päävärinä harmaa

Kerron nyt salaisuuden. Elo on juuri niin ankeata täällä Tammisaaressa kuin siellä jossain muualla, kun lokakuu vaihtuu marraskuuhun. Olkootkin tämä pieni rannikkokaupunki kuinka valovoimainen kesällä, tähän aikaan vuodesta Tammisaaren pääväri on harmaa. Ensilumi satoi maaahan jo reilu viikko sitten vain sulaakseen pois muutama päivä myöhemmin. Sen myötä tämä sinnikäs kesänkeltainen kukka nuupahti talven tieltä pois.

Niin mielelläni kuin väittäisin, että täällä etelässä ei ole talvesta tietoakaan, nämä alla olevat kuvat eivät ole Tammisaaresta, vaan Panarean saarelta Etelä-Italiasta.

Täydellisen lauantain elementit -osa 2

Kuunarikaunokainen saapui satamaan

Tammisaaren satamassa vierailee kolmimastokuunari Linden, Suomen suurin matkustajapurjelaiva. Tämä kaunokainen on lähes 50 metriä pitkä jäljennös 1920-luvulla rakennetusta rahtialuksesta, joka purjehti Itämerellä. Nykyinen Linden rakennettiin 1990-luvulla.

Harvinaisia kohtaamisia

Muutama päivä takaperin tuskailin, koska Riihimäen lasin maljakkokokoelmani ei kasvanut ehjien ja kohtuuhintaisten maljakoiden puutteen vuoksi.

Tammisaaren torillahan ne kaikki olivat, tai ainakin yksi. Minä ja sykähdyttävä Nanny Stillin maljakko 70-luvun alusta, Tiimalasi 1442, kohtasimme lauantaitorilla. Tiimalasi muutti välittömästi kotiini, varsinkin kun maksoin erittäin hyväkuntoisesta maljakosta murto-osan sen arvosta.

Turhautuneen keräilijän purskahdus

Löysin sisältäni keräilijän viime talvena. Ensin suuntasin tarmoni vanhoihin Arabian astioihin ja hullaannuin kahvikupista jos toisestakin. Muutama kuppipari rikkaampana huomasin, ettei Arabia sittenkään ollut kutsumukseni. Taidan olla liian moderni mimmi Arabialle.

Niinpä siirryin vanhoihin Iittalan astioihin. Parin Franckin Rustica-lasin ynnä muutaman Sarpanevan Kalinkan jälkeen olin valmis myöntämään, että kirpparikaman seasta Iittalan helmien tunnistaminen on melkoisen haastavaa aloittelijalle.

Ratkaisin ongelman kävelemällä kännykkä kädessä kirpparilla ja selailemalla samalla Astiataivas-sivuston tarjontaa tarkistaakseni, oliko löytämäni lasiesine aarre vai ei. Eihän siitäkään tullut mitään pidemmän päälle; kun kännykän yhteys tökki ja pätki, tuli tehtyä muutama virheostos.

Niinpä siirryin Riihimäen lasin maljakoihin. Kävi nimittäin niin, että huomasin olevani hirvittävän hyvä tunnistamaan niitä. Ne kun ovat muotoilultaan usein sen verran omaleimaisia, että muutaman illan tiiviin nettiopiskelun ja kirjastokäynnin jälkeen olisin voinut tuurata Wentzeliä Antiikkia, antiikkia -ohjelmassa.

Harmi vain, että Suomi on pullollaan kolhuisia ja rikkinäisiä Riihimäen lasin maljakoita. En ole tavannut viimeiseen kahteen kuukauteen yhtään aarretta - ehjää ja kohtuuhintaista maljakkoa. Kuka niitä maljakoita oikein piilottelee?

Turhauttaa. Vilkuilen jo uusia kohteita, ymmärrettävää kyllä. Avauksena uusille urille toimii Finellin iso emalikulho, jonka mainiot, graafiset tatit ovat Esteri Tomulan käsialaa.

Ehkäpä levoton keräilijä tarvitsee kaksi kohdetta, johon keskittyä. Ehjien Riihimäen lasin maljakoiden esiinmarssia odotellessa kohdistan huomioni emaliastioihin.

Haen inspiraatiota keräilyharrastukselleni seuraavilta sivustoilta:
astiataivas.fi
laatutavara.com
designlasi.com

Veden äärellä