Niinpä siirryin vanhoihin Iittalan astioihin. Parin Franckin Rustica-lasin ynnä muutaman Sarpanevan Kalinkan jälkeen olin valmis myöntämään, että kirpparikaman seasta Iittalan helmien tunnistaminen on melkoisen haastavaa aloittelijalle.
Ratkaisin ongelman kävelemällä kännykkä kädessä kirpparilla ja selailemalla samalla Astiataivas-sivuston tarjontaa tarkistaakseni, oliko löytämäni lasiesine aarre vai ei. Eihän siitäkään tullut mitään pidemmän päälle; kun kännykän yhteys tökki ja pätki, tuli tehtyä muutama virheostos.
Niinpä siirryin Riihimäen lasin maljakoihin. Kävi nimittäin niin, että huomasin olevani hirvittävän hyvä tunnistamaan niitä. Ne kun ovat muotoilultaan usein sen verran omaleimaisia, että muutaman illan tiiviin nettiopiskelun ja kirjastokäynnin jälkeen olisin voinut tuurata Wentzeliä Antiikkia, antiikkia -ohjelmassa.
Harmi vain, että Suomi on pullollaan kolhuisia ja rikkinäisiä Riihimäen lasin maljakoita. En ole tavannut viimeiseen kahteen kuukauteen yhtään aarretta - ehjää ja kohtuuhintaista maljakkoa. Kuka niitä maljakoita oikein piilottelee?
Turhauttaa. Vilkuilen jo uusia kohteita, ymmärrettävää kyllä. Avauksena uusille urille toimii Finellin iso emalikulho, jonka mainiot, graafiset tatit ovat Esteri Tomulan käsialaa.
Ehkäpä levoton keräilijä tarvitsee kaksi kohdetta, johon keskittyä. Ehjien Riihimäen lasin maljakoiden esiinmarssia odotellessa kohdistan huomioni emaliastioihin.
Haen inspiraatiota keräilyharrastukselleni seuraavilta sivustoilta:
astiataivas.fi
laatutavara.com
designlasi.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti