Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Sadepäivän varalle

Vaikka meillä pääosin paistaakin aina aurinko, kerran vuosisadassa voi käydä niinkin, että taivaalta vihmoo vettä.

Sadetta pakoon voi mennä Home sweet home -näyttelyyn, jossa on esillä kymmenen ulkomailla vaikuttavaa suomalaismuotoilijaa mukaan lukien Anne Kyyrö Quinn.

Hänen ihastuttava ottomaaninsa tuli itselleni tutuksi Sex and the city -leffasta, jossa päähenkilö Carrie taiteili polvillaan ottomaanin päällä selittäessään jotain kumppanilleen mr. Bigille.

Näyttelytila sijaitsee Kustaa Vaasan kadulla, aivan muutaman minuutin kävelymatkan päässä torilta.

Home sweet home -näyttelyn tiedot löydät täältä.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Aurinko, sol, sun, Sunnan


Hiio hoi vaan sateisesta Tammisaaresta! Nyt ollaan liikkeellä iloisten uutisten kera. Sataman kiistaton kuningatar, sisävesilaiva Sunnan, risteilee tänäkin kesänä Tammisaaren saaristossa.

Jostain syystä viime syksynä rannan hämyisissä kapakoissa satamajätkät puhuivat (no oikeastihan täällä ei ole sellaisia, ei hämyisiä kapakoita eikä satamajätkiä, mutta ajattelin hieman maustaa tarinaani), että Sunnan siirtyy toisiin vesiin, mutta niin ei onneksi käynyt.


Jos mielit Sunnanin kannelta ihailemaan Tammisaaren rantoja, voi aikataulut tarkistaa täältä:
sunnan.fi.

Vannoutuneille maakravuillekin on tänä kesänä tarjolla kiva tapa katsastaa Tammisaaren maisemia, sillä kaupunki on saanut lainaan Ahvenanmaalta cityjunan. Luffarn puksuttelee keskiviikosta lauantaihin muutamaa reittiä. Itse hyppäisin ainakin kierrokselle Länsivallin ympäri. Punaisen junan kyytiin pääsee Stallöreninpuistosta.

Cityjunan aikataulut löydät täältä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Vihreä on värini

Kierros Ramsholmenissa innoitti katselemaan saniaisia tarkalla silmällä. Pikku hiljaa maasta kohoavat saniaispuskat ovat hauska näky näin keväällä. Kuukausi myöhemmin Ramsholmenin peittää tasainen saniaiskasvusto ja nyt vielä vaaleat vihreän sävyt ovat tummentuneet.






Ramsholmenin rikkaassa luonnossa liikuttuu paatuneinkin kaupunki-ihminen. Saniaisten lisäksi juuri nyt metsässä voi ihailla valkovuokkoja.



torstai 14. heinäkuuta 2011

Tammisaari heinäkuun helteissä 2011


























Juuri nyt täällä on kaikki! Vuokraa pyörä tai lähde saaristopurjehdukselle, katso miten täältä:
raasepori.fi

Tai ihaile Tammisaaren merimaisemia Sunnan-laivan kannella. Kaupungilla liikkuvien huhujen mukaan Sunnan vaihtaa kotisatamaa tämän kesän jälkeen, joten nyt on viimeiset hetket risteilyyn tällä perinteikkäällä laivalla.
sunnan.fi

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Pillit soiden hanaa

























Tammisaaressa vietettiin vanhojen paloautojen päivää 2.7.2011.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kul! Kulttuuria!

Kesämatkailijan kulttuurinnälkään Galleria Soboleff tarjoilee kolme taiteilijaa: Bambu Hellstedt, Angela Oker-Blom ja Evgeny Filatov.

Kirkkokatu 19:ssä (ts. muutama askel torilta!) sijaitseva näyttely käynnistyy 30.6.2011 ja kestää aina 7.8. asti.

Katso muuta nähtävää & koettavaa kesällä Raaseporissa täältä

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Äijänköriläitä & hienostorouvia

Aika ajoin joku kysyy minulta, eikö olisi vaivattomampaa asua jossain muualla kuin Tammisaaressa. Tänään vastaisin sellaiseen kysymykseen: "Tule katsomaan, miltä täällä näyttää juuri nyt. Kun aurinko kimaltaa meren aalloilla, kun pitkä jono ihmisiä mutkittelee jäätelökioskille, josta tarjoillaan maailman isoimmat jäätelöpallot, kun Länsivallin rantareitillä eteen avautuu henkeäsalpaava merimaisema ja kun ihmiset vaeltelevat laiskasti vanhan kaupungin kujia."

Tammisaari on myös vastakohtien kaupunki, josta sain muistutuksen tänään. Missä muualla voi kokea jotain niin mykistävän erilaista yhdessä ja samassa hetkessä? Ensin hymyilet nähdessäsi ronskin äijänkörilään kadulla lanteillaan vain sarjakuva-aiheinen pyyhe ja seuraavassa hetkessä ohitsesi lipuu valtava, valkoinen cd-rekisterikilvin varustettu auto, josta sinulle vilkuttaa tervehdykseksi hienostunut lähetystörouva? Vilkutan takaisin hänelle. Kuuluhan pikkukaupungissa tervehtiä kaikki vastaantulijoita.

Tämä kaupunki on kesällä huumaannuttava. Ja juuri siksi erityinen.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kierros Skåldön saarella


Tammisaaren edustalla sijaitsevalle Skåldön saarelle vie muutaman minuutin lossimatka. Perillä odottaa kesäparatiisi, jonka alava maastonmuoto ja kauniit maisemat kutsuvat pyöräilyyn. Skåldötä ympäröivillä saarilla on lukuisia kesäpaikkoja, mistä kertoo hauska postilaatikkorivistö.



Pyöräretkellä voi bongata ainakin laiduntavia hevosia ja jos oikein hyvä tuuri käy myös peuroja. Ennen kuin tanko käännetään takaisin kohti lossia, jano sammutetaan Sommaröstrandin kesäkahvilassa.



Lossin aikataulut löydät täältä finnferries.fi
sommaröstrand.fi

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Yksityiskohtien ymmärrys


Mä niin haluan minigolfaamaan! Ja voittokierros viimeistellään jäätelöllä tai ehkä kupillisella kahvia. Nyt tämä on mahdollista, nimittäin Stallörenin minigolf elää uutta kukoistuksen vaihetta. Paikka on yksityiskohtia myöden trimmattu. Useamman vuoden ankeana puistonlaidalla ujostellut golfrata on tänä kesänä juuri sellainen kuin pitääkin. Iloinen ja hengailuun kutsuva.

Katso, missä muualla voi Raaseporissa golfata, täältä

lauantai 7. toukokuuta 2011

Mars Ramsholmeniin!


Tammisaaren oma satumetsä, Ramsholmenin viheralue, on pikkuhiljaa heräämässä lähestyvään kesään. Kyllähän Suomessa metsää riittää ja moni niissä on samoillut, mutta Ramsholmen asettuukin ihan eri sarjaan kuin suomalainen perusmetsä. Siksi sanon, mars Ramsholmeniin! Ramsholmen on erityinen.





Tammisaaren keskustasta kymmenen minuutin kävelymatkan tai viiden minuutin autoilun päässä sijaitsevan viheralueen tarkan sijainnin löydät esimerkiksi Google Mapsin avulla: googlemaps.fi. Kirjoita hakutermiksi Ramsholmen Tammisaari.






sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Minna matkaa kesäiseen Tammisaareen

Sisustusmatkalla Minnan kanssa -tv-ohjelma vie kesäiseen Tammisaareen ja Hankoon.

Viime kesän helteissä kuvattu tv-ohjelma tarjoaa kesänkaipuuseen täsmäapua ja avaa ovet muutamaan tammisaarelaiskotiin. Ja kyllä, täällä on todellakin juuri noin idyllistä, kuin miltä ohjelmassakin näyttää!

Tästä pääset Liv-kanavan ohjelmaan Sisustusmatkalla Minnan kanssa.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Se on muuten kevät nyt

Vahvasti tiettyyn vuodenaikaan sidottujen markkinointikampanjoiden ongelma on se hankala tosiasia, että ne vuodenajat todellakin vaihtuvat. Viime syksynä käyntiin polkaistu syksyisen tunnelmallista Raaseporia buustaava Love, Peace & Harmony -matkailukampanja herättää kevään korvalla yhtä vähän intohimoja kuin kuumana tarjoiltava glögi kesähelteellä.

Koskahan Love, Peace & Harmony herää horroksestaan lähestyvään kesään? Jos kuitenkin mielit fiilistellä syksyisissä tunnelmissa, sukella putoavien lehtien sekaan kampanjasaitilla.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Hidasta elämää

Aika-ajoin väläytelty hanke, että Tammisaaresta (tai Raaseporista, jos tarkkoja ollaan) sukeutuisi cittaslow-kaupunki on totista totta juuri nyt. Ainakin siis tammi-helmikuussa, jolloin tuntuu siltä, ettei kaupunki tarjoa oikein mitään virikettä tai keskustelun aihetta. Paitsi ehkä keskustan moporalli, mutta se onkin jo toinen tarina se. Sitä paitsi, tämä debatti ei edes sovi kovin hyvin mahdollisen cittaslow-kandidaatin tavoitemielikuvaan.


Slow food sen sijaan sopii, ja seutu oli hienosti esillä viikon takaisilla Matkamessuilla. Lue lisää Maikkarin jutusta Alkaako täältä Suomen Slow food vallankumous?

maanantai 17. tammikuuta 2011

Tammisaaren toiseksi makein kämppä...

... sillä tietysti oma kotini on se kaikista makein mahdollinen, mutta Karlbo Villasin Tammisaaren talo tulee ehdottomasti hyvänä kakkosena!

Nyt on hyvä hetki kääntää katse kesään! Mä tiedän jo, missä vieraani asuvat ensi kesänä, jos minulta loppuvat vapaat vuodepaikat. Eivät ainakaan kalsean karussa hotellihuoneessa, jos tarjolla on kokonainen talo täynnä luonnetta.
karlbovillas.fi

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Love, peace & harmony?

Minulle on käynnistynyt kamppis, ja minut aiotaan hurmata sillä.

Vaahteranlehtien väriloisto häikäisee, kurkiaurat täplittävät taivaan – ja Hanko & Raasepori aloittaa yhteismarkkinointikampanjan työnimeltään “The South Coast of Finland”. Olemme saaneet Uudenmaan liitolta avustusta kampanjallemme, jonka ensimmäisessä vaiheessa hurmaamme pääkaupunkiseudun nuoret aikuiset teemalla “Love, Peace & Harmony”. Kampanjalla myymme vaiheittain alueemme tunnelmallista syksyä, joulua ja kevättä. Kampanja käynnistyy komealla bannerimainonnalla Helsingin Sanomien verkkosivuilla keskiviikkona 8.9. (lähde: love, peace & harmony -kampanjan "tärkeä tiedote"-esite.)

Eihän siinä auttanut muu, kuin mennä ottamaan selvää kamppiksen nettisivuilta, mistä on kyse. Harmi, että olin saanut nenäni eteen ensimmäisenä Raaseporin kaupungin nettisivuilla olevan esitteen, sillä sanamuodot "olemme saaneet Uudenmaan liitolta avustusta..." ja "kampanja käynnistyy komealla bannerimainonnalla..." veti naamaa aavistuksen virneeseen. Ihanko tosiaan komea ja ootte sitten saaneet rahaaki? Olisivatkohan nämä detaljit olleet kiinnostavia vain sisäisessä kampanjan buustaamisessa?

No yhtä kaikki. Nyt taas avoimin mielin.

Testailin kampanjasivustolla mitä näkemistä ja kokemista esimerkiksi rauhaa ja rakkautta -teema tarjoaa ja kuuntelin, miltä kuulostavat kutsut verannalla. Ihan hauskaa, kyllä, ja sivuilla oli kiva visuaalinen ilme. Sitten tulee mutta. Koskettaako tällainen pikkukiva kampanja nuorta kaupunkilaista? Olisi tietysti hienoa, jos vastaus olisi kyllä, mutta itse ainakin vielä emmin. Mitä mieltä sinä olet? Käy tutustumassa kampanjasivustoon lovepeaceharmony.fi. Kampanjaesitteen voi käydä lukemassa raasepori.fi.

torstai 26. elokuuta 2010

Syksy on saapunut Tammisaareen

Elokuun loppu hiljentää väistämättä tämän pienen rannikkokaupungin, niin myös tänä vuonna. Kesän hilpeys vaihtuu haikeuteen. Kun matkailijat palaavat kotiinsa,  paikalliset kääriytyvät vilttiin ja nauttivat lasillisen ikimuistoisen lämpimälle kesälle.

Mereltä puhaltavaa tuulta maustaa syksyn viileys, mutta lohduttavaa kyllä - myös lupaus uudesta kesästä.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kesää kaivaten

Strombolin kylä tuli näkyviin seuraavan niemekkeen takaa. Tulivuoren keila oli kallistunut kylästä poispäin. Mustan ja karun rannan yläpuolella laava oli jähmettynyt loiviksi rinteiksi ja vuosisadat olivat peittäneet maan aluskasvillisuudella ja bamburykelmillä.  




Hedelmälliseen vulkaaniseen maaperään oli istutettu puutarhoja. Niissä viihtyivät vihannekset, kukat, viikunapuut, viinirypäleet, köynnöskasvit, kurjenpolvet, mutta sata metriä ylempänä kasvillisuus lakkasi kuin veitsellä leikattuna.





Alemmille rinteille kyläläiset olivat rakentaneet valkoiset talonsa vieri viereen ja kapeat kujat johtivat aukiolle, jota hallitsi valkoinen kirkko.

 Mutta Strombolin keila hallitsi kaikkea tätä. Yöllä se piirtyi tummana kirkasta tähtitaivasta vasten. Ja yhtenään sen syvyyksistä kuului vaimeita jymähdyksiä.

(Bergman & Burgess: Ingrid Bergman muistelmat)




Ingrid Bergman vietti yhdessä Roberto Rossellinin kanssa neljä kuukautta Strombolin saarella vuonna 1949 kuvaamassa elokuvaa "Stromboli".





maanantai 9. elokuuta 2010

Vierailla vesillä

Joskus sitä ei voi olla tuumaamatta, että Tammisaari on matkailun vinkkelistä katsottuna mutainen helmi, joka kaipaisi kipeästi kiillotusta. Toki tämä pikkuruinen merenrantakaupunki on viehättävä nykyiselläänkin, mutta potentiaalia kaupungissa kyllä olisi vaikka Suomen Cape Codiksi.

Nähdäkseen paremmin lähelle täytyy joskus mennä hieman kauemmaksi -ajatus mielessäni poikkesin Raumalla.

Kieltämättä olin vaikuttunut Rauman vanhan kaupungin vireydestä, jota se tarjosi satunnaiselle matkailijalle, ja no, ennen kaikkea ihastelin paria sisustuskauppaa. Rauman torin kulmalla kiihdytin askeleeni Kodinonni-liikkeeseen (kuvissa yllä ja keskellä) ja olin hetken aivan wou ja kateudesta vihreä raumalaisille. Kodinonni viehättää ainakin niitä, jotka terästäytyvät kuullessaan sanat perinteinen ja moderni skandinaavinen tyyli.

Kävin jälkiruoaksi myös toisessa sisustustalossa. Hannas oli upea ulkoapäin, mutta tarjonta jätti minut aavistuksen kylmäksi. Tyhjin käsin sieltä(kään) ei tosin tarvinnut lähteä.