Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintolat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravintolat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Tammisaari heinäkuussa 2012

Olo & Ruoka (huone) Tammisaaressa suuntaa hetkeksi kesälomalle. Tässä pikaohjeet, kuinka nauttia heinäkuun helteisistä päivistä Tammisaaressa:


Löydä infoa Tammisaaren uimarannoista täältä


Sateen sattuessa poikkea Home Sweet home -näyttelyyn, ja näe kenkiä, joihin Lady Gagakin on ihastunut, silitä samettisen pehmeää betonin pintaa, jonka Gotlannissa vaikuttava Stina Lindholm on luonut ja istu ottomaanilla, johon ihastui Sex and the city -hahmo Carrie. Voit tutustua Stina Lindholmiin katsomalla Yle Areenasta ohjelman, jossa Jaakko Selin seikkailee Gotlannissa. Ohjelman löydät
täältä. Ja näyttelyn infon saat täältä.


Taltuta nälkä herkuttelemalla pizzalla Baywatch-baarissa, jonka löydät Pohjoissatamasta. Samalla voit tiirailla lokkeja ja satamaan lipuvia veneitä.

Heinäkuun 7. päivä ihastele vanhoja paloautoja. Lisää infoa tapahtumasta saat täältä.



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Mitä tänään syötäisiin?


Tammisaaren ruokatarjonta on saanut uutta, pirteää otetta torin molemmin puolin juuri sopivasti turistikauden kynnyksellä. Ensin torin toiselle puolelle avautui tasokas Rådhuset-ravintola, ja muutama viikko sen jälkeen vastapäätä Rådhusetia viettelevä vohvelin tuoksu kertoi ilouutisen: Tammisaari on saanut vohvelikahvilan.

Mikä parasta,vohvelikahvila on auki sunnuntaisin, jolloin kaupungissa on ollut ihan kiusallisen vähän viihtyisiä kahvilavaihtoehtoja. Jos tämä paikka on myös talvella sunnuntaisin auki, täyttää kahvila ison aukon. Kuten tunnettua, aiemmin talvisunnuntaisin kahvit on ollut parempi nauttia kotosalla.


Vohvelikahvila Voffeli & Kaffelin Facebook-sivuille pääset täältä.
Hyppää tästä ravintola Rådhusetin sivuille.


Tammisaaressa eväskorin pakkaaminen ja rannan tuntumaan hakeutuminen on myös mainio vaihtoehto niin lounas- kuin illallisaikaan. Kun ottaa torilta suunnan kohti merta elokuvateatterin ohi, päätyy siihen osaan rantaa, johon harvemmin tuulee. Sitten vain pöytäliina auki ja herkut korista! 

lauantai 5. toukokuuta 2012

Mitäpä meille kuuluu?


Kävin muutama päivä takaperin nauttimassa Hangon keväisistä maisemista. Kaupungissa tapahtuu paljon kaikkea uutta, esimerkiksi katukuvaan oli ilmestynyt uusi, hulppeita asuntoja (ja maisemia) tarjoava kerrostalo. Lisäksi kaupungissa on uusi ravintola-hotelli. Paikallislehdessä oli kuvaa hotelli Regatan ravintolasalista aukeavasta tyrmäävän kauniista maisesta. Se on pakko nähdä myös livenä. Suosittelen.
hotelregatta.fi


Mutta tapahtuu sitä Tammisaaressakin. Torille on tulossa uusi ravintolaviritys "Rådhuset" edesmenneen Sippanin tiloihin. Olen käynyt kurkkimassa sisustusta pariinkin otteeseen ja ihan lupaavalta näyttää. Varsinkin olen ihastunut seinälle heijastuvaan valoviritelmään. Olisin todella mielelläni samalla lukaissut muutaman rivin ravintolan konseptista, kun kerran siinä ikkunan takana toljotin.

Miksiköhän minusta usein tuntuu siltä, että ravintoloiden avauksia valmistellaan kuin suurempaakin valtiosalaisuutta? Täällä on puolet kaupunkilaisista pakahtua uteliaisuuteen, ja juuri ennen avausta mielenkiinto on suurimmillaan, ja mitä ravintoloitsijat tekevät? Sutivat maalia seinään, kun pitäisi jo markkinoida kuumeisesti paikkaa ikkunan takana ihmetteleville potentiaalisille asiakkaille.

Toukokuun vikana lauantaina torilla nostetaan kala kunniaan, kun Kalan juhla kokoaa minut ja toivon mukaan muutaman muunkin (!!!) torille maistelemaan herkkuja. Vastaavaa tapahtumaa ei tietääkseni ole aiemmin järjestetty, joten mielenkiintoa takuulla riittää.
kalanjuhla.fi

Matkat huikean salaperäiseen Russarö-saareen ovat pian taas käynnistymässä. Viime kesänä matkat aiemmin suljettuun Puolustusvoimien sotilassaareen olivat supersuosittuja. Tänä kesänä menen minäkin sinne! Ja kamera pakataan tietty reppuun mukaan...
Lue lisää matkoista tästä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Täysin vatsoin

Paikka Kamahouse Köök. Jossain päin Tallinnaa, lyhyen, mutta kalliin, taksimatkan päässä keskustasta. Pöydät täyttyvät pikkuhiljaa paikallisista perheistä. Tarjoilija tuo kotikutoiset menulistat, ja seurueemme valitsee keittoa lounaaksi, osa borssia, osa kanaa.

Saamme eteen höyryävän kuumat annokset. Lusikoimme keittoa, vieressä lapsi lakaisee lattiaa pienellä harjallaan, toinen takoo läheisessä pöydässä punaista kirjoituskonetta. Nyt viimeinenkin pöytä on saanut lounastajia.

Kurkistan läheiseen pöytään vaivihkaan. Naisen lautasella on lihakastiketta, jonkinlaista perunalta näyttävää ja kasa punajuuria. Toisessa pöydässä iso perhe on saanut lounaansa päätökseen. Mies nappaa pöydän maljakosta tulppaanipuntin matkaansa. Taisivat olla hänen kukkiaan, tai ainakin nyt ovat.

Jälkiruoaksi otamme kahvit ja suklaajuustokakkupalaset. Rohkeimmat meistä tosin valitsevat tiramisun, jossa keksit on korvattu pienillä leipäpalasilla tai Kamahousen erikoisen, talkkunaisen kakunpalasen.

Tunti myöhemmin astumme ulos aavistuksen pökertyneinä. Olipa aito kokemus, olipa mahdollisimman ei-kaupallinen paikka. Keitto kolme euroa. Juustokakku kaksi.

ps. Illalla on taas nälkä. Menemme Ribeen. Tunteja myöhemmin poistumme Tallinnan yöhön ihanasti raukeina ja täysin vatsoin.

kamahouseköök.ee
ribe.ee

torstai 15. maaliskuuta 2012

Tyhjin vatsoin

Sitä sitten ollaan todennäköisesti tyhjin vatsoin ensi kesänä. Muutama kuukausi takaperin parahdin, että suosikkiravintolani on talviunilla koko talven. Todellisuus oli vielä hurjempi. Kaupungilla puhutaan, että cafe Ada ei avaa enää oviansa ollenkaan. Se oli sitten sen lorun loppu.

Ei enää kuohuviinilasillista terassilla, ei enää illallista takkatulen lämmössä, ei mitään.

Missä täällä sitten syödään? Kotona vai?

Kuulemma kaupunkiin on avautumassa uusi ravintola, mutta sen sijainti on talviravintolan, ei kesäravintolan. En oikein näe itseäni siellä istumassa kesäiltana.

Jos tämä Adan sulkeminen onkin vain jokin halpamainen kaupungilla leviävä juoru, korjaan väärän tiedon iloiten ja lupaan käydä Adassa kerran kahdessa viikossa touko-elokuun aikana. Oikaisupyynnöt voi osoittaa sähköpostiini.

ps. Jotta Tammisaaren ravintolatarjonnasta piirtyy aivan tarkka kuva, on varmaan hyvä mainita, että kesäravintola Knipanin vuokraajaehdokkaita ei ole ollut tungokseen asti, paikallislehti on raportoinut. Voidaanko kuka ties puhua, että Tammisaari on ajautunut kriisikunnaksi mitä ravintolatarjontaan tulee?

tiistai 31. tammikuuta 2012

Kulinaristinen kriisi

Hyvä tavaton sentään. Kylläpä veti hiljaiseksi. Tiedättekö, juuri nyt Tammisaaressa ei ole yhden yhtä ravintolaa, jossa voisi kuvitella syövänsä keskimääräistä maukkaampaa ruokaa. Tämä on Kulinaristinen Kriisi vakavuusasteikoltaan yhdestä viiteen täydet viisi.

Suuntasin tässä yhtenä päivänä Cafe Adaa kohden tarkistaakseni, joko Ada herää talviuniltaan piakkoin. Mutta katso, lappu aidassa kertoi, ettei Ada nukkuu ruususen unta läpi talven. Aikaisempina talvina Ada on pitänyt lomaa tammikuun tietämillä jokusen viikon, tänä talvena hella ei lämpene ennen kevättä.

Kuinka surullista. Tämä on yhtälailla henkilökohtainen kriisi kuin koko paikkakunnan kriisi. Jo perinteeksi  muodostunut helmikuun illallinen jää tänä vuonna minulta kokematta, toisekseen on surullista, että ruokakulttuurillaan kunnostautunut kaupunki tarjoaa useamman kuukauden perusmättöä, tyyliin ranskikset ja pihvi.

Toki tässä on peiliin katsomisen paikka. En minäkään ole ollut varsinaisesti vakikasvo Adassa. Ei kai sitä ovea pidetä auki, jollei asiakkaita käy.

Huoh! Tammisaari, joka pullistelee monipuolista ja laadukastakin ravintolatarjontaa kesäisin, on talvisin yhtä kuin mikrossa lämmitetty nahistunut burgeri. Mikä nyt eteen? Olen nälkäinen! Tässä on tartuttava itse kapustan varteen.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kalaa, kaappeja, kippoja ja kuppeja Vaasassa

Vietin Vaasassa yhden ohjelmantäyteisen, hauskan päivän. Isäntäpari oli keksinyt vieraalleen monen moista elämystä, kun kiersimme päivän mittaan kaupungin kulinaarisia ja sisustuksellisia helmiä.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Raippaluodon sillan kupeessa kalasavustamolla. Kyllä -tuoretta ja hyvää oli! Paluumatkalla puhuimme, miten arjessa tuppaa unohtumaan, että kalaa pitäisi syödä joka viikko. Sen ei luulisi olevan kovin vaikeaa, kun kerran merenrannalla asutaan. Jostain syystä ainakin itse syön liian harvoin kalaa.

Raippaluodosta tullessamme käännyimme ennen Vaasaa Jungsundiin, jossa meitä odotti täydellisen hurmaava pihapiiri: Quriosa Interiörin pihapuoti.

Oih, niinhän siinä kävi, että auton takaboksia piti alkaa mittailla mielessä, sillä yhden kaapin kohdalla koin rakkautta ensi silmäyksellä. Nyt tämä punainen kaappi odottaa jo pääsyä uuteen kotiin punaisesta maalista riisuttuna. Silmäiltyäni kaapin kuntoa päätin maalata sen uudestaan. Tästä rapsutus-maalausurakasta enemmän toisella kertaa.

Quriosa toimii sekä netissä että pari kertaa viikossa pihapuodissa. Aika harvoin mikään enää sykähdyttää, mutta tämä pihapuoti, sateesta huolimatta, sykähdytti.

Paikka on aivan ihana! Uusi ja vanha tavara, jota puodissa oli sulassa sovussa, houkuttaa monen sisustussuuntauksen ihmisiä. Suosittelen lämpimästi varsinkin poikkeamista Jungsundin myymälään. Sinne kannattaa lähteä vaikka vähän kauempaakin.






















Vaasan kauppahallissa sijaitseva bistro, A.W. Stenfors on kuuluisa klubileivistään. Lounaspaikaksi se valikoitui itseoikeutetusti. Kana-vuohenjuustoleivän viimeisteli persiljaöljy.



Kun klubileipä oli nautittu, siirryimme vain muutaman metrin päähän Konditori Wasaan, jossa lounas viimeisteltiin kahvilla ja baagelsilla. Kätevää!

Tammisaaressakin ollaan hyvän ruuan äärellä ensi viikonloppuna, 13. elokuuta, jolloin luomutila Mörby viettää 20-vuotispäiväänsä. Päivän ohjelma löytyy heidän nettisivuiltaan, kun painaa kohtaa "joulumarkkinat". Kyllä, nimenomaan joulumarkkinat!

morby.fi
quriosa.fi
vaasankauppahalli.fi
stenfors.fi
wasakonditori.fi

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Oleilua & ruokailua laiturilla

























Ensin alkuun varoitus. Jos päästät viikonloppuvieraasi ensin Café Adan herkkujen ääreen, lopputulos on tämä. On syytä laittaa itse emäntänä parastaan. Näin kävi nimittäin minulle. Adan terassi ja sitä ympäröivä puutarha olivat jättäneet pysyvän muistijäljen vieraisiin. Kokemuksen viimeisteli fantastinen leipä, jonka Adan keittiö oli taikonut myös gluteenittomana. Kun pohjalla on näin vahva elämys, tarvitaan jotain aivan erityistä vaikutuksen tekemiseen.

























Onneksi minulla oli ässä hihassani. Useampaan otteeseen kokeiltu ja hyväksi havaittu laituri-illallinen, nyt vain ripauksella fine dining -asennetta. Valkoinen pöytäliina, kaunis ilta ja hyvät ystävät viimeistelivät elämyksen.
























Kun aurinko painui pilvien taa, oli aika kerätä astiat takaisin piknik-koriin ja suunnata sisätiloihin...
Kiitos kaukaisille vieraille - myös ruokien kantoavusta!

Cafe Adan sivuille pääset täältä

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kierros Skåldön saarella


Tammisaaren edustalla sijaitsevalle Skåldön saarelle vie muutaman minuutin lossimatka. Perillä odottaa kesäparatiisi, jonka alava maastonmuoto ja kauniit maisemat kutsuvat pyöräilyyn. Skåldötä ympäröivillä saarilla on lukuisia kesäpaikkoja, mistä kertoo hauska postilaatikkorivistö.



Pyöräretkellä voi bongata ainakin laiduntavia hevosia ja jos oikein hyvä tuuri käy myös peuroja. Ennen kuin tanko käännetään takaisin kohti lossia, jano sammutetaan Sommaröstrandin kesäkahvilassa.



Lossin aikataulut löydät täältä finnferries.fi
sommaröstrand.fi

Pizzaa & olutta

Kävin nauttimassa kesän ensimmäisen pizzan useampaan otteeseen hehkuttamassani Baywatch-rantabaarissa. Vuosi sitten avattu vierasvenesataman terassi-kahvila tarjoili viime kesänä kaupungin parhaimmat pizzat ja maisemat.

Ensin kehuja. Pizza on edelleen mainiota ellei suorastaan erinomaista. Sitten kritiikkiä. Oi miksi, miksi niin fiksun oloisessa baarissa tarjoillaan alkoholia seurueelle, jossa yksi jäsen on jo sammunut? Se on tympeää. Ja se on muiden asiakkaiden aliarvioimista.

Kaupungin suosituimmalla terassilla luulisi olevan vara valita asiakkaansa. Sama pätee tietysti toisinpäin.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Terassikuume

Pelastusrengas kainaloon ja punainen uimapuku päälle! Kaupungilla liikkuvien, vahvojen huhujen mukaan rannan parhain patsastelupaikka Baywatch lakaisee pian viimeiset lumenrippeet terassilta ja nostaa sohvat esiin. Kenties pizzauunikin jo lämpenee? Jos pizzanpyörittäjä on sama kuin viime kesänä, luvassa on kaupungin parhaimmat pizzat.

Viime kesänä ei jäänyt epäselväksi, mikä paikka oli rannan suosituin terassi. Kuka ties siksi Baywatchin naapuriterassilta on kantautunut vasaranpauketta. Siellä on valmistumassa juuri parahiksi terassikauden avajaisiin näköalaterassi, johon aurinko paistaa aamusta iltaan. Tässä on edessä vielä valinnanvaikeus.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Vinkit Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinoille

Kaupunki on saanut paksun lumipeitteen, joten ensi viikonloppuna (11.12.-12.12.2010) Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinoilla nautitaan takuulla jouluisesta tunnelmasta.

Olen vieraillut joulumarkkinoilla tavallisen kaupunkilaisen roolissa useampana vuonna, ja tässä vinkkini täydelliseen visiittiin joulumarkkinoilla:

Saavu markkinoille hyvissä ajoin. Tammisaaressa eletään eri rytmissä kuin esimerkiksi Helsingissä. Täällä on tapana lähteä kaupungille aikaisin, jopa jo kymmeneltä, ja vilkkainta on puolenpäivän tietämillä. Jos haluat erityistunnelmoida pimeässä, jolloin markkinakojut ovat toki kauniisti valaistuja, on syytä tulla lauantaina. Nimittäin jos odottaa sunnuntai-iltapäivän pimeää, saa todistaa, miten markkinakojuja puretaan.

Jos tulet autolla Tammisaareen Karjaan suunnalta, käänny kaupunkiin vasta toisesta liittymästä. Aja siis Dragsvikin varuskunnan ohi ja käänny vasta Sea Front -hotellin risteyksestä. Näin päädyt luontevasti kaupunginosaan, josta löydät parkkipaikan helpoiten.

Pikkupurtavan maistuessa tai pakkasen nipistellessä sormia suuntana on tietysti kahvila. Ykkösvalinta on torin vierustan Carl De Mumma, joka tarjoilee oman kokemukseni mukaan kaupungin parasta baakkelsia. Ongelma on vain se, että paikka on pieni, ja pullistelee kansaa jo normilauantaina.

Siksi on hyvä olla myös varasuunnitelma. Wi-box-kahvila löytyy kävelykatua halkovalta Pitkäkadulta, isohko Matilda-kahvila taasen K-kauppa Matildasta ja Cafe Gamla Stan tietysti Vanhasta kaupungista. Gamla Stan -kahvilaan päätyy, kun lähtee kulkemaan torilta Pentikin ja apteekin välistä katua kohti kirkkoa ja kääntyy vasemmalle, kun eteen osuu kahvilaa mainostava katukyltti.

Ehdottomasti poikkeamisen arvoinen paikka on myös Cafe Ada, sekin kävelymatkan päässä torilta. Vierasvenesatamaa vastapäätä, kivenheiton päässä Kaupunginhotellista sijaitseva Ada on myös mainio lounas- tai illallispaikka.

Näin pieneksi paikaksi Tammisaari tarjoaa yllättävän paljon sisustuskauppoja. Poikkea ainakin seuraavissa liikkeissä: Popana, Pentik ja Kompaniet (torilla) ja Nyter ja Ida & Boo (kävelykadulla). Muotifriikin poikkeamispaikka on kävelykadun Bimbo ja herkkusuun Socolata, sekin kävelykadulla.

Mitä ilman Tammisaaresta ei voi lähteä kotimatkalle? Lyhyesti, mukaan otetaan ainakin muistot kävelylenkistä Vanhan kaupungin hiljaisilla kaduilla ja Backersin mallaslimppu, joka on joulupöydän leipäkunkku.

Löydät lisää juttuja Tammisaaresta joulun aikaan tunnisteella "joulu".

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Yksi sunnuntaikahvila, kiitos!

Syksyiset sunnuntait ovat kuin luotuja kahvilassa istuskeluun. Kesäkauden päätös tietää kuitenkin hiljaista aikaa Tammisaaren ravintola- ja kahvilatarjontaan, ja valinnanvaihtoehdot ovat minimissä.

Niin kauan kuin terassilla tarkenee istuskella, on kahvihampaan kolottaessa suuntana Pohjoisen rantakadun Café Ada, joka onkin yksi suosikeistani. Mutta kun taivaalta alkaa vihmoa vettä, olen neuvoton. Ada on nimestään huolimatta enemmän ravintola kuin kahvila, enkä oikein koe luontevaksi lueskella lehteä ja hörppiä kahvia, kun viereisessä pöydässä joku nauttii hienoa sunnuntailounasta.

Ja tämä minun vakava kahvilanpuuteongelmani senkus pahenee talvella. Ainakin viime talvena helmikuun tietämissä Tammisaaren keskustassa ei ollut yhtään kahvilaa, joka olisi ollut auki sunnuntaina. Mitä haaskuuta olivatkaan ne hienot sunnuntai-iltapäivät, jolloin saattoi paistatella auringossa jäällä, muttei voinut sulattaa kohmeisiä sormiaan kahvikupilla ja kuumalla korvapuustilla!
Annan nyt vinkin jollekin, joka osaa leipoa korvapuusteja ja keittää kahvia (itse osaan vain jälkimmäisen). En ole ainoa, joka sunnuntaikävelyn jälkeen kaipaa kipeästi kahvilaa, johon poiketa. Talviseen Tammisaareen tarvitaan vaikkapa vain sellainen pop up -kahvila, joka palvelisi keskustassa rannan läheisyydessä. Reseptiin kuuluisivat tuore kahvi, tuore pulla ja iloinen, mutkaton meininki.
ada.fi

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Pieni on kaunista

Saisiko olla Café Adan Jääkellarin lohta saaristolaiskurkun seurassa? Minä sanoin kyllä muutama ilta takaperin.

Makujen kimara oli viettelevän hyvä: raikas ja hienostunut. Täydellistä!

Alkupalojen tarjoamaa makujen selkeyttä olisi kaivannut myös pääruuissa. Esimerkiksi paistetun häränsisäfileen kanssa lautasella oli sellainen joukko seuralaisia, että pääasia, hyvä liha, hukkui niihin.
ada.fi

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Kahvitarjoilu kotipuutarhassa

Millainenkohan puutarha aidan taa kätkeytyy, sitä miettii usein, kun vaeltelee Vanhan kaupungin kujilla. Vanhan kaupungin kotikahvilat Café Gamla Stan ja Café Sillen tarjoavat hyvän mahdollisuuden päästä näkemään elämää aidan toisella puolen.

Viikko sitten avautuneen Café Sillenin puutarha on kuin pikkupala paratiisia: sijainti kirkon kupeessa on yksi Vanhan kaupungin upeimpia. Kaunis puutarha tuntuikin olevan ainakin ensivisiitin perusteella Sillenin vahvin puoli. sillenekenas.fi

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Baywatch-pitsa

Vierasvenesataman kahvila-ravintola Baywatch ei ole vain patsastelijoiden paratiisi, vaan myös mainio pitsapaikka, jossa on ykkösluokan näkymät satamaan. Enempää tuskin voi toivoa terassilta.

Sillen su klo 15

Tammisaaren ravintola- ja kahvilatarjonnan uusin tulokas, Sillen, on näemmä omaksunut hienosti tammisaarelaisen aikakäsityksen. Toisin sanoen, pidetään putiikkia auki mahdollisimman vähän aikaa. Miten muuten on selitettävissä, että tämä kahvila-ravintola sulkee sunnuntaisin jo kello 15? Näin jäi vain haaveeksi viettää kuumaa sunnuntai-iltapäivää Sillenin puutarhassa virkokkeita nauttien. Muina päivinä Sillen on auki aina kello 19 asti.

Positiivista on se, että paikka avautuu jo aamuyhdeksältä joka päivä, varsinkin jos Sillen tarjoilee brunssia.

Sillen on siis yhä kokematta. Uusi yritys jokin toinen päivä, ehkäpä heti aamusta.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Café Sillen

Postilaatikosta tipahti viestiä, että Vanhassa kaupungissa avataan heinäkuun eka päivä Café Sillen. Kahvilaa mainostava kortti kertoo: "Tarjoamme kahvia, teetä, kakkuja sekä lounasta. Meidän pikkutaloissamme voi myös yöpyä." Kahvilanpitäjien kotikieli on ruotsi ja englanti, mutta palvelu sujuu kuulemma myös suomeksi ja ranskaksi. Käyn testaamassa kakut, kahvit ja kielitaidon, kunhan puutarhakahvila avautuu. sillenekenas.com

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Lossilla kahville ja kakulle

On aina ilo löytää jokin uusi paikka, jossa käydä sunnuntaikahvilla! Pienen reviirinlaajennuksen tuloksena löysin Sommaröstrandin kahvila-ravintolan Skåldön saarelta. Kahvi- ja baakkelsipaikkana Sommaröstrand toimii hyvin, ja naapuripöydän ronskin kokoinen ruoka-annoskin oli houkutteleva. Keskiviikkoiltaisin katetaan saaristolaispöytä, jota on ehdottomasti testattava. sommaröstrand.fi

torstai 10. kesäkuuta 2010

Satumainen Bromarv

Harjun päällä kiemurteleva tie vie Bromarviin, kylään, jota on hehkuttanut moni, mukaan lukien Tommy Taberman. Maisemat ovatkin sadunomaiset.

Reippain retkeilijä ajaa aina Padvaan saakka, jossa ajomatkan palkitsee pitkä hiekkaranta. Mutta yhtä mainio ratkaisu on vain kaartaa Rusthållets Stallkrogeniin, sillä tallikrouvin lounaalta lähtee takuulla hyvillä mielin.
stallkrogen.net